30. heinäkuuta 2010

Tuulta purjeisiin

Tässäpä kortti p*askarteluhaasteeseen #50. Haasteena oli resepti: 1 rusetti, 2 paperia ja 3 nappia. 


Kuvana Tall Ship Racen purjevene. Löysin pari ihanaa kuvaa, joita saa kopioida omaan käyttöön. Lisäsi vähän Gelly Rollilla kimallusta purjeisiin ja aaltoihin. Reunassa vielä kokeellinen "aalto-ommel", hurautin sen ompelukoneella. Omasta mielestäni aika kiva. Näyttää hyvältä myös kääntöpuolella, koska käytin valkoista alalankaa :)

Purjelaivakortti-idea lähti liikkeelle Koukussa kortteihin yhteisön haasteesta. Siellä piti tehdä kortti miehelle tai pojalle.  Eli tuolla sinisellä purjevenekortilla on punainen isoveli, joka jostain syystä haluaa näyttäytyä pienempänä. Tuo purjevene kuva on vielä ihanampi.


Piti mennä tänään Puuhamaahan. Emme kyenneet. Enpä olisi uskonut, että syy voisi olla tälläinen: LIIAN KUUMAA! Omalla pihalla jaksoimme olla hetken, mittari näytti +28 ja Tervakosken ennuste oli +33. Esikoinen vaati lupaamaan, että ennenkuin loma loppuu menemme Puuhamaahan vaikka olisi sata astetta tai vaikka sataisi. Toivottavasti se on kiva paikka, emmekä juutu kilometrien autojonoon tai saa lämpöhalvausta. Niin ja urbaani legenda kertoo, että Puuhamaan kypäristä saa täitä. Yritämme kuitenkin katsastaa paikan.

Meillä oli eilen vielä kuumempaa kuin tänään, silloin ulkoilu hoitui pihalla siten, että puutarhaletkusta suihkuteltiin vettä jatkuvasti koko perheen päälle. Nurmikkokin oli jo ihan märkä siinä paahteessa. Sisällä ilmalämpöpumppu pörisee täysillä. Voi olla tulevat vesi- ja sähkölaskut aikamoiset.

Pojat eivät suinkaan jääneet ilman hupia tänään -kävimme Hoplopissa. Vaikka ilmastointi puhalsi, niin kyllä siellä sai hien pintaan kiipeämällä liukumäkeen. Kivaa oli!

Isi ja keskimmäinen

27. heinäkuuta 2010

Vauveliini

Kuopuksen hatut ovat taas hukassa. Pikkusällihän ei hattuja diggaa lainkaan, vaan yrittää heti kiskoa pois ja mieluiten piilottaa. Kaksi kesähattua on nyt jossain hyvässä tallessa. Niinpä päätin tehdä yhden lisää. Ajatuksena oli tehdä sellainen lippis, joka suojaa myös korvalehden yläosat. Kangaskin oli valmiina, tosi suloista pupukangasta.

Hattu jopa valmistui vielä saman päivän sisällä. Minä heti mallailin hattua kuopukselle ja jo ajattelin tehdä keskimmäisellekin samasta kankaasta, kunnes mies vähän toppuutteli. Hattu on kuulemma ihan vauvanhattu. Ja vielä tyttövauvan. Täytyy tunnustaa, että mies on oikeassa. Ja kun katselen kuopusta vauvanhatussaan, on poika ja hattu ihan eri paria. Ei ole minulla enää vauvaa. Periksi en anna, hattu päähän kuopukselle -ole äidin pikku vauveliini, olethan? Edes tämän kesän loppuun! Oma vauvelini.




Luulitkos äiti, että tämä hattu päässä pysyisi

Ihan pellehattu. 
Nauraisin suu auki, mutta sain maistiaiseksi kananugetin 
ja mehua ja mun suu on ihan täynnä

Pitää vielä laittaa tälläinen sattumus muistiin. Keskimmäinen huusi minulle: "Äiti, täällä on ihan kauheaa pölyä, tule ottamaan se pois". Ajattelin, että nyt on poika jostain kaappaissut kunnon villakoirat käteensä ja riensin katsomaan. Pyysin poikaani näyttämään pölyn. Poika on täysin puhdas ja heiluttelee käsiään ympärillään ilmassa, että tässä sitä pölyä nyt on. No, kieltämättä haiskahti pahalta ja tiedustelin, että pääsikö paukku. Poika sanoi: "Pääsi paukku ja se pöly haisee, vie se heti pois". Ei sentään pyytänyt ensin maalaamaan punaiseksi :)

Esikoiselle yritetään opettaa naisten kanssa toimimista :) Ei ole sopivaa kiristää kylässä olevaa naapurintyttöä leikkiin, johon hän ei halua, uhkailemalla, että mulla on kuule muitakin tyttöystäviä kuin sä. Pihalla ei pidä kehuskella, että mullapas onkin tosi monta tyttöystävää. Illalla sängyssä voikin sitten spekuloida, että kenen kanssa sitä menisi naimisiin. Villinä korttina on se, että jos meniskin jonkun pojan kanssa. Ja äitiä naurattaa niin, että välillä pitää purra peitonkulmaa, etten ihan repeä. Kyllä se ihan-kohta-eskarilaisen elämä on jännittävää.

24. heinäkuuta 2010

Aika rientää

Nämä ihanat kesäpäivät tuntuvat kuluvan aikaisempaa nopeammin. On tämä ollut niin upeaa, että melkein toivoisin tämän jatkuvan ikuisesti. Vaikka aika ihanalta tänään tuntui raikas ja viileä ilma. Ajan lisäksi rientää pojat -kokoajan on meno päällä ja aamulla ensimmäiseksi kaverit heti hihkuu, että lähdetään retkelle. Pojat kyllä keksii sata ja yksi tapaa viilentyä tarvittaessa.

Voi minkä riemun Kaivopuiston sadettajat soivatkaan
 
Retkiä kotikaupungissa onkin tehty kiitettävästi. Siihen se aika sitten meneekin. Onneksi sentään sain hetken rauhallista aikaa viikon p*askarteluhaasteelle. Haaste #49 kuului, että kortissa pitää olla värinä sininen ja sen lisäksi saa valita yhden lisävärin. Päädyin sitten aika minimalistiselle linjalle, toisena värinä musta. Pari leimaa, nauhan pätkä, kolme timangia ja naistenlehdestä leikatut kirjaimet. Siinäpä se. Seuraavaksi aion tehdä jotain romanttista ja kukista -ihan varmasti.


Tälläinen pieni painatus valmistui hyvänaikaa sitten ja vihdoin pääsi saajalleen saakka. Mallina jo joulunaikaan koestettu ihana sudenkorento, joka Ottobre sivuilta saatavilla. Paitana heleän turkoosi H&M elastaanitrikoo, toivottavasti painatus pysyy hyvänä siinäkin.

Aina kun sain paidan suoraan kuvausta varten, niin kuopus kävi korjaamassa sen ruttuun :)

17. heinäkuuta 2010

Tuunattuja paitoja ja pari korttia

Kaivoin viimein kangasvärit naftaliinista. Ei vaan ole tullut painettua mitään viime aikoina, kun ompelu ja korttiaskartelu ovat vieneet voiton. Niinpä minulle on kertynyt pieni rästilista tuunattavaa: lahjaksi luvattua ja lasten valitsemia kuvia. Rästilistalta lyheni vain kolmanneksella.

Nyt paitoja tuunaillessa tuli taas tosi hyvä fiilis. Siis tuosta tekoprosessista, siitä että otan jonkun vaatteen, joka on oikeastaan menossa UFF:n laatikkoon tai ihan rätiksi ja alan työstämään sitä. Ja sitten lopputuloksesta tulee jotain uniikkia ja käytettävää. Kyllä minulle siis tuunauksessa tärkein on tuo muutosprosessi. Säästyvät luonnonvarat ja rahat ovat toki lisäplussaa :) Ja tietenkin ilonaihe on se, että vielä toistaiseksi äidin painamat paidat ovat pojille tosi mieluisia.

Anopille tein pöllöpaidan. Paitana kirpparilta hankittu pitkähihainen Marimekon paita, joka oli muuten hyvä, mutta kaulaukon ja hihansuiden resorit olivat ihan rikki. Nyt kaula-aukossa on uusi ruskea kanttaus (on hieno, kun Hanna surautti parit kaula-aukot mulle peitetikkikoneellaan) ja pitkistä hihoista tuli lyhyet. Rintaa somistaa tutut pöllöt, jotka ovat saaneet aika graafiseen muotoonsa vähän krumeluuria.


Seuraava tuunauskohde olikin ihan uusi t-paita, joka on menossa poikien sedälle erittäin myöhästyneeksi synttärilahjaksi. Koska pidän vihreästä, valkkasin setämiehelle vihreän paidan. Siinä oli jo vähän pulmaa, että mitä laittaa aikuisen miehen paitaan. Ja välillä jotain muuta kuin pöllöjä. Käly pitää siileistä ja keräilee niitä, joten yksi kokoelmaan lisää :)  Saas nähdä, mitä saaja itse tuumii paidasta.


Kun kerran oli siilisabluuna valmiina, niin samalla tuunasin kirpparilta kuopukselle ostamani bodyn. Itse olen tulokseen tyytyväinen. Kumman isoilta nuo siilit näyttävät pienen lapsen vaatteessa.


Ja sitten vielä yksi lähikuva siileistä


Appivanhemmilla on 40v hääpäivä. Nopeasti kasasin heille onnittelukortin. Muu perhe nimittäin lähti juhlimaan appivanhempien yhteistä taivalta ja minä jäin nauttimaan omasta ajasta. Mieli teki mukaan, mutta oma aika on niin kortilla, että kaikki mahdollisuudet pitää hyödyntää.


Ja sitten vielä lopuksi Koukussa kortteihin yhteisön vintage-haasteeseen tekemäni kortti. Kortin pitää olla 3D. Autokuvasta olen tehnyt itse 3D:n. Kolmiuloitteisuus näkyy kuvassa valitettavan huonosti. Mutta lamput on kohotettu, vasen etupyörä, oikea lokasuoja ja etupyörä. Taustapaperin on sivu jostain pokkaristani (ei sentään loppuratkaisu :) ).


Tulipas tästä pitkä postaus.

15. heinäkuuta 2010

Turkoosia

Poikien vaatekaapissa on jo pitkään ollut turkoosia. Nyt se rantautui voimalla omaanikin. Syynä ei ollut mikään sen kummempi kuin, että satuin katsomaan H&M:lla kesävaatteita ja niitä nyt vaan oli sillä kertaa paljon turkoosina. Kivaa kesäistä t-paitaa jäin kuitenkin kaipaamaan shortseilleni ja sellainen syntyi Eurokankaan kilotrikoosta. Taas tälläinen päätön kuva peilin kautta.



Sitten haastekorttini p*askikseen #48. Haasteessa piti käyttää kangasta. Sinänsä mukava haaste minulle, kun noita tilkkuja on jonkin verran. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyinkin paidastani jääneisiin tilkkuihin. Visio päässäni oli hyvin erilainen kuin valmis kortti, mutta kesäisen raikashan tuosta tuli. Pohjalla paitatrikoota, vähän nauhaa, pari sydänneulaa ja sitten muutamia timangeja. Reunoihin laitoin vielä siksakkia ompelukoneella, kankaassa on keskellä sen verran paperiliimaa, että ompelu onnistui.

Näköjään apurien pikkusormet ovat näpäränneet rusetin vinoon (noi hattuneulat ovat ihan poikien mielestä todella houkuttelevia), mutta eiköhän tästäkin kuvasta käy ilmi, mistä on kyse :)


Paidasta ja kortista saisi kyllä aika kivan lahjan, mutta paita jää ehdottomasti omaan käyttöön. Mutta jos teen joskus lahjapaidan, niin täytyy yrittää muistaa tehdä kortti "samaa sarjaa".

On tämä kyllä ihan uskomatonta, että jokaisen postauksen loppuun voi laittaa päivän rantakuvan. Käydään lähes päivittäin vähintäänkin uimassa. Tänään meillä lapset eivät pyytäneet rannalle vaan jäivät sisäleikkeihin rakentamaan majaa. On siis mahdollista saada hetkittäin yliannostus vesileikkejä.

11. heinäkuuta 2010

Kortteilua, ompelua ja rantailua

Rantakeleistä huolimatta, olen pikkaisen ehtinyt askartelemaankin. Ekalla kortilla osallistun p*askarteluhaasteeseen #47, ohjeet kuului, että kortissa ei saa olla kukkakoristeita. Helppo nakki, en edelleenkään kauheasti diggaile kukkia. Kuva kierrätysmatskua.


Anopille tein synttärikortin. 3D kukka on leimakuvista tehty, taustapaperi itse värkätty.


Esikoiselle tuli paita. Olen marinoinut hyvän aikaa tuotakin kangasta, nyt kun vastaavat kaupan paidat ovat alessa ja kaikki muut ompeluinnostuneet tehneet aikoja sitten omat versiot, piti vihdoin minunkin ryhtyä hommiin. Keskimmäiselle on tulossa samanlainen. Itsellenikin on t-paita leikattuna.


Lähes viikko vierähti mummolassa. Yleensähän siellä on pilvistä tai sataa, mutta tulipa pitkästä aikaa koettua sekin, että sielläkin voi olla liian kuuma. Etenkin kun kauheasti ei viitsisi tuuletella, kun hyttyset hyökkää. Olemme koko sakki paukamilla ruvella. Mummolassa aikaa vietettiin näin:


Uimisen välissä voi hankkia rohkeasti uusia ystäviä:


Ja huomenna taas rannalle :)

3. heinäkuuta 2010

Lisää vauhtia ompeluun

Ompeluhommat ovat seisseet, aloitettuja töitä löytyy ja kankaitakin on kertynyt, mutta pitkään aikaan ei ole mitään valmistunut. Kävin hakemassa Hannan luota vauhtia ompeluun. Hannalla hommat sujuu ihan eri nopeudella kuin meikäläisellä.  Mukava ilta,  rauhalliseksi ja seesteiseksi sitä ei voi sanoa, kun jaloissa pyöri viisi muksua: 1v, 2v, 3v, 4v ja 5v. Kesken ompelun huomasimme olevamme rantapalloturnausareenalla ;)

Itselleni valmistui t-paita pidemmillä hihoilla. Ihanaa, että kerrankin jotain minullekin! Ehkä nyt saan kipinän tehdä muutkin suunnitelemani paidat ja parit korjausompelut. Pitkällisen tunaroinnin jälkeen kaula-aukkoon valmistui vielä tuollainen ruusuke tässä aamuyöllä. Itse tykkään tuosta kuosista paljon, muuten kangas on kyllä varsin ohutta ja vähän luirua. Eurokankaan palalaarista löydetty. Kaava yhdistelty sieltä täältä.


Ja sitten vielä näpsäisy peilin kautta paidasta päällä. Tuntemattomia lukijoita en viitsi kerralla pelästytellä liikaa. Tällä kertaa näytän vain omenavatsani, ehkä sitten myöhemmin pärstänkin. Kaula-aukko ois voinut sittenkin olla isompi.


Tästä omasta paitavirittelystäni jäi yhdet minulle liian pienet valkoiset hihat ylitse. Kun Hanna oli ne hienosti kantannut, niin pitihän hihat saada käyttöön. Hihat menivät esikoisen t-paitaan. Harkinnassa on, että pitäisikö paitaan vielä painaa leijonantassun kuva vai kelpaisiko paita pelkällä leijonapilla somistettuna. Meillä pojat ovat niin tottuneet printteihin tai kivoihin kuoseihin, että meinaa raitapaidat tai yksiväriset jäädä kaapinpohjalle ellei satu olemaan erityisen mieluisa väri.


Raitakangas Hilcon trikoota Huuto.netistä Taikatuulialta. Nappi Sinellistä.

1. heinäkuuta 2010

Ihana kesä!

Kyllä tätä lämpöä on odotettukin. Ihanaa! Superhyvä alkuviikko. Meillä päivät menevät rannalla ja pihalla leikkiessä. Mies vielä pakertaa töissä. Välillä vähän syödään ja nukutaan. Koti on hirvittävä kaaos, kun en vaan ehdi olemaan sisällä niin kauaa, että saisin siivottua ja meillähän sotku syntyy ihan itsekseen.  Miehen kanssa kävimme elokuvissakin -kiitos Hannalle, joka hoiti keppostriota. Hirvittävä himo olisi käsitöihin, mutta en vaan ehdi :( Alla kesänviettoa kuvin.

Tämän päivän rantakohde: Aurinkolahti

Päivän täydelliset hetket 2*1min kun makasin rauhassa rannalla eväiden vieressä

Rantaelämää höystämme puistoelämällä

Nestetankkaus täytyy muistaa. Huomaa tyyli: koko pullonkaula suuhun :)

Huolehdi siis nestetankkauksesta... vaikka väkisin

Välillä pitää syödä. 
Dresscode oli alunperin, että ruokapöytään siistit vaatteet.
Sitten että vaatteet ruokapöytään
ja nyt: ihan sama kunhan syötte, jotta äiti pääsee päiväunille :) 

Toi Lola-koira on kyllä kätevä putsaamaan pienet roiskeet

Välillä halitaan

Ja välillä nahistellaan. 
Vai pitäisikö sanoa, että tappelussa on välissä taukoja.

Mukavaa, mutta rankkaa tämä kesänvietto!

Ihania hellepäiviä!