6. helmikuuta 2011

Shoppailua (by anoppi ja minä) ja p*skis #76

Ennen p*skiskortin esittelyä haluan kertoa, että olin perjantaina teatterissa katsomassa Next to normal ja voin todeta, että roolisuoritukset olivat aivan huikeat. Siitä on kauan, kun olen nähnyt yhtä hyvää työtä.  Näytelmän aihe oli raskas ja koskettava. Suosittelen!

P*skarteluhaasteessa nro 76 oli bingo. Mikään bingoriveistä ei tuntunut yhtään omalta. Niinpä päätin valita itselleni kaikken vieraimman rivin eli tagi-kimalle-pinkki. Kortista tuli hyvin romanttinen ja pastellisävyinen.


Tällä kertaa en käyttänyt taustapaperia lainkaan. Ajattelin, että kortista tulisi liian levoton. Luonnossa kauniin harmaa korttipohja rauhoittaa kokonaisuutta hyvin.  Perhosissa on sitä kaivattua pinkkiä sekä kimalletta. Kaunis leimakuva leimattu Mirkalta ja väritetty pitkästä aikaa chalkseilla. Perhoset olen leikannut uudella Marthan leikkurillani.

Mirkan kanssa kävimme eilen Leimailutaivaassa. Järjestelyt olivat sujuvat, oli parkkitilaa ja tilaa mukavasti liikkua itse tapahtumassa. Työnäytöksiä olisi mielestäni saanut olla enemmän. Mitään uutta ja ihmeellistä en bongannut, mutta kaikenlaista pientä mukavaa kuitenkin kertyi kassin täydeltä.

Osa ostoksistani

Anoppikin oli käynyt alennusmyynneissä ja hankkinut pojille vaatetta. Tiedän perheitä, joissa isovanhemmilla ei ole asiaa vaatekauppaan ilman tarkkoja speksejä ostoksista. Meillä anoppi tekee hankinnat oman makunsa mukaisesti ja oli taaskin onnistunut hyvin. Aivan loistava ajoitus oli, että anopin pussista löytyi myös uudet talvihanskat keskimmäiselle. Miten teillä? Onko vaatelahjat tervetulleita? Ja kuka ne valitsee?


Keskimmäiselle Phister & Philinan huppari, 
jossa lelu taskussa - aika cool skeittari. 
Huppari on vielä reilu, mutta menee viimeistään syksyllä.


Esikoiselle ja keskimmäiselle skeittipaidat, 
joissa huivi on aplikoitu kiinni. 
Värinä oliiviin taittuva harmaa.

8 kommenttia:

  1. kivat nuo vaatteet!!

    Laitas beibe mulle kuvia! :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis kortti, ihanan bingorivin olet tehnyt:))
    Lisäksi upeita ostoksiakin.
    Kiva että sinulle kelpaa anopin ostamat lasten vaatteet...minä en voi miniälleni ostaa mitään...on niin vaativainen--kerran kysyin, vaikka hän käyttää paljon myös kirppareita niin mun hankkimat eivät kelpaa!! No eipä tarvi miettiä!!!

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs kortti. Hauskasti tuo tagi sijoitettu.
    Meillä kyllä yleensä kelpaa kaikkien tuomat vaatteet, joskus mummit vaan erehtyvät koosta aikalailla. Tyylikkäitä vaatteita anoppisi löytää.

    VastaaPoista
  4. Hauska valinta tehdä tuo "vaikein" rivi, hyvin itsellesi asettamasta haasteesta selvisitkin! Ja uusi perhos-leikkurikin näemmä pääsi heti käyttöön :)

    Ihania ostoksia teillä molemmilla!
    Kivoja leimoja olet löytänyt, ja nuo tagit ovat tosi ihania!!

    Meillä suvun kakaroille saa ostaa kaikki vaatteita. Yhteisestä sopimuksesta kaikki tietää, että tytöille ostetaan pikkutyttöjen vaatteita (eli ei liian paljastavia taikka "hutsumaisia", vaikka muka kuinka "muillakin olisi") ja pojille hauskoja ja mukavia, ei sotaisia. Koot tarkistetaan aina joulun/synttäreiden alla, taikka jos eteen tulee jotain kivaa.

    Äitini tekee veljeni lapsille kaikki neuleet, niin sukat, tumput kuin villapaidat/-takitkin. Kälyni arvostaa kovin anoppinsa tekemiä käsitöitä, ja monesti saattaa pyytääkin että tekisitkö mummu uudet, kun vanhat kävi jo pieneksi. Lapset itsekin tietävät kysyä mummulta, jos tekee mieli uusia villasukkia tms. Ja mummuhan mielellään tekee :) No toisaalta, äidilläni ja kälylläni on muutenkin ihailtavan hyvä anoppi-miniä suhde, kumpikin arvostaa toistaan ja rakastaa toistaan tärkeänä ihmisenä osana perhettään. He myös muistavat sanoa sen toisilleen, ja muillekin ihmisille, varsinkin anoppejaan/miniöitään arvosteleville. Toisaalta, onhan nuo toki yli 20vuotta jo yhteistä maailmaa katselleetkin, joten kyllä siinä on jo monta juttua opittukin :)

    VastaaPoista
  5. Onkin tasapainoinen, rauhallinen ja tyylikäs kortti! - ja mielenkiintoinen kanta tehdä haaste, eli se vierain....sitäpä pitääkin alkaa itsekin käyttää!

    VastaaPoista
  6. Oikein onnistunut bingorivi! Ja kivoja ostoksia näköjään Leimailutaivaasta! Harmitti kyllä, etten päässyt mukaan, mutta toivottavasti seuraavaan tapahtumaan pääsen.

    Tosi kivat vaatteet on anoppi löytänyt pojille! Kivan värisiäkin!

    Meille on vaatelahjat aina tervetulleita, mielellään oikeassa koossa tosin. Kaikki, mitä on saatu, on ollut kivoja, eikä tulisi mieleenikään nirsoilla, vaikka aika tarkka olenkin vaatteiden yhdistelyssä ym. Eipä olisi ollut tarvettakaan nirsoilla, sen verran kivoja vaatteita on tullut...

    VastaaPoista
  7. Vastavierailulla----
    Kiva kortti! Ja kivoja tuunauksia olet tehnyt (lentokone painatukset-raitapaitaan)

    VastaaPoista