28. kesäkuuta 2011

Veljestä pidetään huolta

Vaikka kotona veljekset kurmottavat toisiaan, niin pojat pitävät toisistaan myös huolta. Nyt kun pojat ovat hetkellisesti samassa hoitopaikassa, veli mahtuu aina mukaan leikkiin. Kun kuopus itki varahoitopaikan ovella, keskimmäinen tuli ottamaan häntä kädestä ja sanoi "Mennään yhdessä leikkimään". Kun keskimmäinen jännitti muutamaa itseään isompaa poikaa, esikoinen sanoi "Sun ei tarvitse pelätä yhtään. Kerrot vaan mulle ja mä vedän niitä turpaan." Kun esikoisella oli ollut paha mieli, kuopus kävi paijaamassa häntä.

Joukossa on voimaa. Veljistä on turvaa ja lohtua.

Päivän kuvissa sovitellaan pikaisesti aleostoksia. Värikkäät Rugbyt todella edullisesti house of fraserilta (hillitympää oli ainakin Hilfigerillä). Alaosaksi vaaleat chinot tai canvas-housut.



Aamukampa näyttää, että enää 3 päivää lomaan :D

4 kommenttia:

  1. pähäkät hintalaput kaulassa ihanilla kundeilla <3 :)

    VastaaPoista
  2. Meillä teemana on, että muksut juoskoon hintalaput vaatteissa kiinni, että kaupungilla näkeevät, että äiti on ostanut pojilleen vaatetta ihan kaupasta eikä vaan itse ommellut ;)

    Esikoinen totesi, parasta yhdessä uudessa paidassa on pöllönmuotoinen tuotelappu ja jos se otetaan pois, hän ei pidä paitaa. Joten tuohon ylempään skenaarioon voidaan joutua.

    Noh oikeasti, en uskaltanut irroittaa lappuja ennen sovitusta, jos vaikka olisi pitänyt palauttaa. Ja sovituksen aikana ei sorminäppäryys riittänyt.

    VastaaPoista
  3. Ihana veljessarja:)
    Meillä tuo kolmikko on myös samaa maata, kotona tapellaan, mutta kylällä pidetään toisen puolta henkeen ja vereen. Se on aina jotenkin niin ilahduttavaa, tuntuu, että ainakin vähän kasvatusta menee kallinkin asti:)

    VastaaPoista
  4. Harmi kun täällä blogeissa ei ole sellasita facebookin tapaista "tykkää" -nappia, sitä kun aloin ihan vaistomaisesti kaivata lukiessani rouva kepposen vastausta hintalappuasiaan LOL

    Ihania nuo veljesten kommentit! :D

    VastaaPoista