15. elokuuta 2011

Ready Steady Go


16.8.2011 alkaen meidänkin perheessä on koululainen.

Koululaisena on ainakin toistaiseksi kiva olla. Voi valita ihan itse oman repun. Ei tarvitse kuunnella äidin selostuksia yksivärisestä repusta, joka menisi pidempään. Star Wars reppu sen olla pitää! Reppuun pakataan Star Wars koulutarvikkeet Star Wars penaaliin. Koululainen pitää itse huolta tavaroistaan. Rehellisyyden nimessä koulutarvikkeet pitää nakata laukun pohjalle, koska penaali on jo hukassa ;)
Ja se on ihan varmaa, että koululainen ei sitä hukannut, vaan pikkuveli varasti!

Tyylitihentymä ;)

Äitiparturi pätkäisi kesätukan lyhyeksi. Voisi olla aika siirtyä käyttämään parturialan ammattilaisten palveluja (vaikka äidillä on niistä huonoja kokemuksia, kiroilee edelleen, että olisi Fiskarsseilla saanut itse saman aikaan). Vaatteet on valittuna.

Onnea koulutielle rakas!

Parasta koulun alkamisessa on se, että isi osti kännykän. Siitä on jo haaveiltu pitkään. Siihen pitäisi ladata soittoääni. Ja tallettaa kavereiden numeroita. Isi vaatii vielä harjoittelemaan kännykän käyttöä ja sittenkin numeroita talletetaan vain yksi kaveri kerrallaan.

Minulla on edelleen ajantaju kadoksissa. Miten voi olla, että päivät tuntuvat välillä todella PITKILTÄ (etenkin silloin kun talossa on kiukkuista ja nälkäistä väkeä), mutta vuodet menevät hujauksessa? Eihän siitä ole kuin hetki, kun toimme koululaisemme sairaalasta kotiin -hurjasti olet hetkessä venähtänyt.

Koululainen vuonna 2004 poistumassa sairaalasta

Onnistunutta ja turvallista koulun alkua!


13 kommenttia:

  1. Onnea koulutielle !!

    Se sujuu varmasti superhyvin!

    Meidänkin numeron saa antaa uuteen upeaan kännykkään jos vaikka tarvetta ilmenee. :)

    VastaaPoista
  2. Voi teidän pientä! Nämä äitien kirjoitukset ajan omituisen nopeasta kulusta ovat aina yhtä liikuttavia! Tuo sairaalakuva tuo muistoja mieleen. Samanlainen übersuuri haalari löytyi meiltäkin.

    Itsekin katselin juuri meidän 5,5 -vuotiasta, joka on kesän aikana kasvanut todella pitkäksi. On paljon pidempi kuin naapurin eskarilaiset. Miten sekin tapahtui ihan vaivihkaa?

    VastaaPoista
  3. Iso kasa pnnea ja menestystä opintielle!!
    Kyllä noilla kamoilla pääsee hyvin alkuun, StarWarseilla meidän vitosluokkalainenkin aloitti silloin ekalla;)
    Edelliseen postaukseen vielä: ihan samassa kokoluokassa ollaan ja vaikeata on! Minulle on luottovaatettajaksi löytynyt putiikki mistä saa kotimyyntikutsuillakin myytäviä GreenHousea ja Friendtexiä. Varsinkin housuissa ovat ihan ylivetoja! Kannattaa tsekata lähin myyjä merkkien kotisivuilta. Ja sitten olen käyttänyt paljon Stockan pukautumispalvelua, on kyllä superhyvä, tosin ei kukkarolle:) Sokoksella on omansa, sitä en ole kokeillut, mutta kuulemma yhtä hyvä.

    VastaaPoista
  4. Huoh, sanos muuta! Tuo ajankulu on täysin käsittämätön juttu myös minulle.

    Meillä oman kolutiensä aloitti tänään saman vuosimallin poika, oli vähän kyynel silmäkulmassa, kun toinen ison repun kanssa asteli luokkaan. Huoh.

    Piti muuten sanoa, että voi niitä sinun hiuksia. Luin jutun, mutta en ehtinyt kommentoida. Hyvä kampaaja on tavattoman vaikea löytää, itse olen seikkaillut jo monella parin vuoden sisään.
    Viimesin tuotti pettymyksen ja sain sinisävyisiä hiuksia kun pyysin puhtaan vaaleat!
    Kökköä..

    Mutta oikein paljon enkeleitä koulutielle ja ihania koulupäiviä! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana lukea teidän ekaluokkalaisäitien ihania kirjoituksia. Mitä ajankuluun ja sen nopeuteen tulee niin oma linnunpoikanen aloitti tänään lukion.

    PS. minä muistan olleeni aikoinani suorastaan pelossani, kun tyttöni alotti koulun. Kesken päivän piti tekstata opettajalle, että soittaa jos tyttö ei ole tullut kouluun. Tuli tunne että hänet varmaan kidnapataan koulumatkalla.

    Ihania ja rikkaita koulupäiviä teille kaikille.

    VastaaPoista
  6. Olihan se hiukan haikea fiilis, kun vein tänään pojan kouluun.

    Kaupunki se taas yllätti näillä remonttikuvioillaan. Kouluhan (päiväkodin lisäksi) on myöskin koko lukuvuoden remontissa ja lapset opiskelevat parakeissa. Koko kesä olisi ollut aikaa laittaa parakit kuntoon, mutta ei. Ei ne tietenkään ole vielä valmiit. Ehkä jo ensi viikolla. Ehkä.

    Mia: sinisävyiset hiuksen kuulostavat pahoilta :( Mä joskus pidin vaaleita raitoja ja niistä tuli helposti keltaiset. Vakkarikampaajani laittoi minulle kerran kiharat ja toisesta puolesta tuli paljon suorempi. Siitä oli "helppo" valittaa ja kampaaja sanoi, että tosi hyvä kun tulin sanomaan niin hän pystyi korjaamaan homman.

    VastaaPoista
  7. Voi ihanaa koulun alkua pienelle koululaiselle---siitä se opiskelu alkaa--- toivottavasti penaali on jo löytynyt:)))

    VastaaPoista
  8. Onnea koulutielle! Meilläkin esikoinen aloitti tänään ekaluokan. Justhan se vasta syntyi!

    VastaaPoista
  9. Nuo kadonneet penaalit, kynät, kumit, terottimet, pipot, kännykät ovat lähestulkoon arkipäivää, puhumattakaan kouluu palautettavista lomakkeista yms. Jopa reppu unohtui kerran bussiin eikä sitä enää ikinä löytynyt, äitiparka joutui siellä olleet kirjat kustantamaan... poikien elämää!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut ihanalle ekaluokkalaiselle ja sen ylpeille vanhemmille, siitä se tie tulevaisuuteen lähtee!! :)

    VastaaPoista
  11. Eloise: Voi ei, varmaan harmitti koulukirjojen kustantaminen. Mä näen juuri tuollaisen tulevaisuuden meillä. Miehellä on todella huono muisti ja minulla on aina kaikki hukassa.

    VastaaPoista
  12. Onnea koulutielle! Sitä saakin sitten talsia aika monta vuotta. Itsellä tuli taas eilen tippa linssiin kun katselin töissä liikuttavia ekaluokkalaisia ja niiden jännittyneitä vanhempia.

    VastaaPoista
  13. Niin se on liikkistä ja haikeata. Koulun alkaminen on ISO juttu! Onnea uudelle koululaiselle! Mahtaa olla vaikeaa päästää napanuoraa löysemmälle...

    VastaaPoista