22. marraskuuta 2011

Rakkaani: Riesa, Vaiva ja Pikku-Harmi

Sairastuvalla lähti kolmas viikko käyntiin. Välissä on ollut muistaakseni 2 tervettä päivää kaikilla. Äitiin alkaa iskeä turnausväsymys.

Äiti on sisäistänyt sairastelun syvimmän olemuksen. Siinä ei suinkaan kasvatella jälkikasvulle vastustuskykyä vaan siinä kasvatellaan loistetta tavallisen arjen ylle. Kun arki alkaa syksyn pimeydessä pahasti tökkimään ja tekisi mieli kömpiä pitkille talviunille tylsyyttä pakoon, pieni sairasteluputki saa kaiken näyttämään uudelta. Oikeastaan arki on suorastaan ihanaa! Äkkiä sitä äiti-ihminen haluaakin taaplata koti-työ-päiväkoti-kauppa rinkiä vastatuulessa ja sohjossa. Vaikka loputtomasti.

Mutta takaisin rakkaisiini Riesaan, Vaivaan ja Pikku-Harmiin. Kuka sydämetön moukka voi kutsua lapsiaan noin? Sellainen joka ensin pyörittää sairastupaa: lääkitsee, pitää kädestä, maanittelee syömään, lukee, leikkii, sovittelee riidat. Sellainen, joka henkäisee helpotuksesta, kun lapset aamulla heräävätkin edellistä päivää terveemmän oloisina. Sellainen, joka pettyy katkerasti, kun huomaa, että sairauden tilan on täyttänyt räyhäenergia, joka etsii kaikkia mahdollisia ja ennenkaikkea mahdottomia tapoja purkautuakseen.

Kuten vaikka näin:
Klo 9 toipilaat räyhäävät aamupalasta, eilenkin sai jäätelön. "Olen vielä sairaampi kuin eilen, enkä varmasti syö leipää / muroja / jugurttia".
Klo 9:30 Kun äiti on vessassa, Vaiva taltuttaa nälkää omenamehulla omin luvin. Hupsista vaan mehua onkin pari mukia lattialla. Se huomataa, kun äiti astuu siihen.
Klo 10 on täysi tappelun nujakka käynnissä. Joku puree, toinen raapii. Kaikki huutaa.
Klo 11 räyhätään lounaasta. Nokkelin vaatii rahapalkkaa, jos suostuu syömään. (ei saa, eikä syö)
Klo 12 äiti alkaa sonnustaa joukkoa lääkäriin. Myös koululais-Riesa pitää pukea.
Klo 12:45 Odotusaula raikuu. Laatikosta löytyi lankusta tehtyjä rakennuspalikoita. Kotioloissa moiset eivät kelpaisi kenellekkään. Nyt niistä tulee riita. Riesa ulvoo kuin palosireeni. Vaiva hajottaa Pikku-Harmin rakennelmat. Pikku-Harmi itkee harmista. Lääkäri tulee huoneestaan katsomaan, ketä teurastetaan. Poistuu hymyillen huoneeseensa (hymyilyttäisi minuakin jos voisin poistua). Vältämme nippa nappa vartiointifirman paikalle kutsumisen. Äidin sanat eivät kuulu metelin ylitse.
Klo 13 Pääsemme tutkimushuoneeseen
Klo 13:05 Riesa villitsee Pikku-Harmin. Yhdessä he yrittävät hajottaa tutkimushuoneen kalustuksen. Ja metelin ylitse ei voi puhua. Äiti uhkailee Riesaa.
Klo 13:06 Äiti poistaa Riesan käytävälle
Klo 13:08 Äiti poistaa Pikku-Harmin käytävälle
Klo 13:09 Riesa ja Pikku-Harmi takovat nyrkein tutkimushuoneen ovea ja vaativat päästä sisään.
Klo 13:15 Vaiva on vihdoin tutkittu. Masokistinen hoitohenkilökunnan edustaja ehdottaa, että voisimme tulla viimeistään ylihuomenna uudestaan, jos ei hellitä tänään. Masokisti ilmeisesti itse on vapaapäivällä tai kalenteri päivälle täysi.
Klo 13:20 Vaiva kieltäytyy pukemasta. Äiti pukee väkisin. Huuto raikuu.
Klo 13:21 Vaiva kieltäytyy kävelemästä. Äiti luuttuaa Vaivalla käytävän lattiaa kiskoessaa perässään.
Klo 13:30 Joukkue on sitä mieltä, että voimme mennä katselemaan leluja BR-leluun, kun kaikki käyttäytyivät niin hyvin. Äitiä naurattaa ekan kerran.

Rakkaani, otan sen riskin, että joskus myöhemmin luette Internetin syvyyksistä, millä nimillä äitinne on teitä kutsunut. Luulen, että saatatte jopa ymmärtää. Jos ette ymmärrä, niin silloin vietämme yhteisen hiljaisen häpeän hetken, koska tänä päivänä suurin osa meistä tavoitti ikätasoisen käytöksensä kovin huonosti tai erittäin huonosti. Ainoastaan Pikku-Harmi on vapautettu, koska hänet luokitellaan vielä syyntakeettomaksi.

Onneksi huominen on parempi. Äiti pääsee töihin lepäämään.

Kun äiti saa vähän levättyä, niin äiti jaksaa taas rakastaa teitä ihan hirmuisesti.

Alkuverryttelyä

8 kommenttia:

  1. ehheheh ja taas mua niin naurattaa! mä niin voin eläytyä näihin sun juttuihin, vaikkei meillä ole kuin kaksi poikaa. tunnen suurta sympatiaa. ja aina lukiessa tulee mieleen, että voisihan se olla vielä astetta haastavampaa, jos poikia olis enemmän kuin kaks.

    poikien äiti Kati

    VastaaPoista
  2. Kolmen pojan äiti sanoo "been there, done that". Eilen olin kirpparipöytää tyhjäämässä kahden kanssa ja mekkala meinas olla aikamoinen. Autossa pidin sitten puhuttelun...
    Mutta olet oivaltanut oikein. Hieno ajatus. Eli juu, poikkuestilanteet saa arvostamaan tavisarkea.

    pinkki

    VastaaPoista
  3. jotenkin oudosti sitä kuvittelee, että kun lapset sairastavat, saa itse vähän lomaa ja kotona aikaiseksi kaikkea kivaa ja hyödyllistä.
    kaninkikkarat, sanon minä!

    Paitsi että vielä kamalampaa on jättää poteva lapsi yksin oman onnensa nojaan.
    nimim. 12-v ja 10-v. äiti...

    -marika-

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteen. Okei noita on vain kaksi ja pienemmän uhmis ei ole vielä pahimmillaan. Pelkään hetkeä kun on. Tällä viikolla meidän aamut ovat olleet yhteishuutoa, kun lapset ovat kiljuneet yhdessä. Sitä osaa kyllä arvostaa sitten niitä hetkiä kun ne oikeasti leikkivät nätisti yhdessä.

    Ja sairastaminen on ihan pepusta. Me ehkä aletaan olemaan jo terveitä, onhan tässä monta viikkoa jo mennytkin.

    VastaaPoista
  5. Tämä oli loistava postaus =) sairaat lapset ovat kyllä ihan oma apinalajinsa =) näen vieläkin silmissäni lapset takomassa nyrkeillä lääkärin ovea, pystyikö lääkäri olemaan naama peruslukemilla?

    Eilen otti opettaja yhteyttä, meidän koululainen on kuulemma hyvin iloinen, mutta on häirinnyt opetusta muutaman päivän LAULAMALLA, lausumalla omia runoja kun muut lukee jotain yhteistä sekä pölisemällä tunnit teatraalisesti kun opettaja yrittää kertoa jotain. Pitäisiköhän se viedä johonkin teatterikerhoon?

    VastaaPoista
  6. Kati ja Pinkki: Kiitos sympatiasta. Onneksi nuo kasvavat koko ajan ja uskon/toivon että meno rauhoittuu. Useinhan hommat menevät ihan putkeen ja välillä sitten todellakaan ei :)

    Marika: 10v ja 12v jättäminen yksin kotiin, kun ovat kunnolla sairaana kuulostaa tosi kurjalta.

    Kiala: Meillä ainakin tuntuu koko ajan jollakin olevan uhmaikä tai joku muu maailmantuska. Tuskin jaksan odottaa, että mitä sitten käy, kun mulle iskee vaihdevuodet ja pojille samaan aikaa murrosikä. Jos rahavarat sallivat, niin pitänee vissiin vuokrata mulle oma yksiö :)

    Vera: Kaikki suhtautuivat varsin tyynesti poikien huutonäytökseen. Toimistotyöntekijä oli vähän vaivaantuneen näköinen, kun piti toisella kädellä korvaansa kiinni, kun puhui puhelimessa. Joku vanhempi rouva mulkoili, mutta en jaksanut välittää. Lääkäri oli tosi sympaattinen. Tosin kyllä hänelläkin ajatus katkesi. Nimittäin vaiva punnittiin, mutta homma jäi siihen. Oliskohan hän aikoinut jotain lääkettä määrätä...

    VastaaPoista
  7. Voi ei, otan jälleen osaa! Huomasin kyllä, että tuossa 10 ja yhdentoista välillä sulla oli ehkä hiukan vapaata, jolloin olisit voinut tietty hiukan puuhastella kaikenlaista perheenäitien peruskivaa (sisustaa, maalata puusydämiä, kirjoa ristipistoja ja leipoa pullaa).

    Tarvitsisit kyllä aivan ehdottomasti lomaa Räyhähengistä edes yhden askartelupäivän verran! ;)

    VastaaPoista
  8. Buhahaa... Anteeksi :-D
    Ihan loistava kertomus arjen sankareista, äideistä!

    Onneksi sulla on huumori pysynyt matkassa noiden minimanaajien kanssa (meillä vierailee oma sellainen säännöllisen epäsäännöllisesti). Tsemppiä ja toivotaan, että kaikki talven pöpöt olisi nyt teidän kohdalta hoidettu!

    VastaaPoista