1. huhtikuuta 2012

Suksilla ja virpomassa

Sain viikonlopun mittaisen tauon kuraan. Melkein voittajafiilis :)

Eilen oli aivan upea päivä. Olimme esikoisen kanssa paikallisnyppylällä laskettelemassa. Aurinko paistoi välillä suorastaan huikaisevasti ja taivas oli niin sininen. Yöpakkasten ja hyvän lumetusjärjestelmän avittavamana rinteet olivat vielä hyvässä kunnossa, vaikka lämpömittari näyttikin aurinkoisella puolella +8. Jonoa ei ollut yhtään ja rinteessä paljon tilaa. Tarkoituksenani oli kantaa lasketteluvehkeet suoraan kellariin, mutta ihanan päivän vuoksi jätinkin ne toiveikkaana vielä esille, ehkä kauden viimeiset laskut ovatkin vasta pääsiäisenä.



Kurakelin vaikutukset näkyvillä :)

Illalla koristelimme vielä aikamoisen määrän virvontavitsoja esikoiselle, joka kävi virpomassa lähinaapuroston lapsiperheissä. Taloyhtiössämme käy aika paljon noitia palmusunnuntaisin, kadun puolen asukkaat tulevat hyvin virvotuiksi. Meidän ovemme on pihan perällä viimeisenä ja yleensä meille saakka tulee vain tuttuja lapsia. Meistä on kiva tulla virvotuksi, noitia voisi käydä vaikka muutama enemmänkin. Lapsettomana kerrostaloasukkaana virpojista kertyi muunlaisiakin kokemuksia. Kerran joku alakoululaispoika normivaatteissa ja koristelemattomalla oksalla yritti "Virvon varvon tuoreeks terveeks, anna femma" :D


Esikoinen menossa virpomaan naapurin lapsia

1 kommentti:

  1. Mekin asutaan päättyvän tien ihan perällä, ei tännekään oikein eksy kuin tuttuja lapsia. Saisi kyllä tulla enemmänkin, mäkin tykkään virpojista =)

    p.s. meillä on myös ihan vastaavassa kunnossa koululaisen toppavaatteet

    VastaaPoista