21. elokuuta 2012

Uusia leimoja ja työvälineitä

Minulla oli viime viikolla mahdollista kokeilla himoitsemiani Michael Powellin leimoja (yritin ostaa niitä Porvoon-reissulla, mutta kaikki oli jo myyty :( ). Leimojen lisäksi Mirkalla oli myös Distressin uutuustussit.

Nämä askartelutreffit olivat tympeiden asioiden hoidon muuksi muuttamisen taidonnäyte. Alunperin aloin soittelemaan Mirkalle, joka on perehtynyt viime aikoina märkätilaremontointiin, että josko hän tietäisi hyvän laattamiehen pieneen uudelleensaumausurakkaan (vakuutus korvaa remonttia, mutta aihe on vieläkin verenpainetta nostattava). Päädyin Mirkalle askartelemaan :)

Michael Powelin leimat ovat mielestäni erittäin kauniita. Tosin eivät nekään sovi hyvin perinteiseen "onnittelukorttityyliin" eli kortit kasaantuvat omaan varastoon. Ihania leimoja kuitenkin! Haluaisin ostaa ne kaikki. Olen asettanut itselleni ehtoja siihen: askartelutarvikkeet on vihdoin lajiteltava ja pakattava. Lisäksi mielellään pari metriä kangasta pitäisi muuttua vaatteiksi.

Michael Powell vei sydämeni, Tim Holtz ei pystynyt samaan. Testasin ahkerasti Mirkan Distress Markereita (akvarellitusseja siis). Michael Powelin leimakuva ei ollut sopiva siihen, että leimamusteeksi käyttää Distress Markereita. Yksityiskohtia oli aivan liikaa. Pitäisi vielä päästä kokeilemaan, kuinka värit toimivat pienemmällä ja yksinkertaisemmalla leimalla. Sinänsä kiva idea, mutta minulla on (tai oli) erinomaiset vesivärit.

Villa Toscanassa on leimattu ja väritetty Distress Markereilla.

Ja tämä villa on ainoastaan väritetty Distress Markeilla.

Tämä on taivasta lukuunottamatta kasattu Michael Powellin valmismateriaaleista.


Distress Markerit

Olipas se mukava ilta. Ruokakin oli hyvää: maa-artisokkakeittoa. Puuhailu tekee Kepposkalle hyvää :) 

9 kommenttia:

  1. Upeita kortteja! Käviskö noi akvarellitussit ihan piirusteluun? Tuntuuko ne tussien ja Vesivärien sekoitukselta, vai?

    VastaaPoista
  2. Kiitos zirk :)
    Akvarellitusseilla voi värittää kuten tavallisilla tusseilla ja sitten niitä voi laveerata vedellä. Aika mukavasti levittyy. Alustalla voi myös sekoittaa värejä ja maalata pensselillä. Nuo nimenomaiset tussit ovat korttiguru Tim Holtzin tuotantoa ja hinta on sen mukainen :( Jos eivät olisi kalliit, niin olisin varmaan ostanut itsekin ihan vaan vaikka ketutuksen lievennykseen ;)

    Varmaan samanlaisia tusseja löytyy "brändittöminä", täytyypäs itsekin tsekata...

    VastaaPoista
  3. No hinta varmasti onkin suolainen. Nuo vaikuttavat vaan ainakin ajatuksen tasolla siltä, että niillä olisi taivaallisen terapeuttista väritellä!

    VastaaPoista
  4. Kyllä noilla tusseilla on terapeuttista väritellä. Ja terapiasessioihin verrattuna tulevat varsin edullisiksi ;) Ja ostosterapiahankintanakaan ei ole ihan törkeän hintainen (vrt esim Molon talvihaalari tykötarpeineen) :)

    Mähän olen kohta argumentoinut hyvin, miksi MINUN pitäisi ostaa tussit.

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti olet tussit ansainnut! Etenkin sen yhden vikaostosharmituksen takia! ;)

    Kauniita kortteja ja siis ihania leimoja nuo ovat! Majakkakortin väritys voisi olla oikeasta elämästä.

    VastaaPoista
  6. zirk & Leonida:
    Mä yritän kuitenkin vastustaa hiirikäden klikkausta webbikaupassa. Kohta istun käden päällä tai teippaan sormet yhteen ;)

    VastaaPoista