20. joulukuuta 2013

JouluKepponen 8 : Piparit kuin leivokset


Vielä yksi piparkakkupostaus. Tämä on laitettava itselleni muistiin ensi joulua varten.

Tiistain piparkakkutalkoissa ystäväni kertoi tekevänsä minipipareita ja että ne ovat erityisesti lasten mieleen. Niinpä teimme pieniä tähtiä ja sitten vielä pienempiä tähtiä. Kehittelimme tähdistä kerrosversion. Vähän kuin piparkakkuleivoksen.


Näitä voisin ajatella jaksavani valmistaa muistamiseksi lasteni kanssa työskenteleville aikuisille. Ovat sen verran nopeita tehdä ja mielestäni söpöjä. Patterituikku keskellä on mittatikkuna :)

Kakunkoristella kerrospipareista saa koristeellisempiä. Keskellä yksi versio. Se on aivan yhtä nopea valmistaa kuin ranskanpastillipipari.


Ensi vuonna Kepposten piparkakkutehdas tuottaa ainakin kilon näitä lumihiutaletähtiä ranskanpastillipipareita. Edited: Aikuisille jäi maistelukappaleet ja ranskanpastillisi sopii hyvin piparkakun kanssa kun taas kakunkoristeet ovat mauttomia.


Piparkakkutalo on vielä kasaamatta. Alkaa olla jo tämän joulun piparkakkukiintiö jokseensakin täynnä. Taikinaa on kulunut 5kg (+talon valmiselementit). Piparkakkukuusta lukuunottamatta kaikki on syöty. Kaupan valmiita piparkakkujakin on mennyt kohta kaksi pakettia. Jo riittää ;)

7 kommenttia:

  1. Söpöjä ovat! Täällä kanssa tehty miniversioita, kukkasia, jotka saa vain heittää suuhun. Tosin, en mä tykkää edes pipareista, mutta kummasti ne silti tuosta katoaa.... :-D

    VastaaPoista
  2. Pohdiskelija:
    Kiitos :) Noi aivan pienimmät tähdet mahtuva kerralla suuhun ja ne katosivatkin alta aikayksikön noihin kolmeen pipariahmattiin. Laiskan imuroijan kannalta hyvä juttu, kun tulee vähemmän muruja ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos idean jakamisesta! Meillä päiväkodissa annettiin yhteyislahja, joten pääsin lahja-asiassa helpolla, vain tilisiirrolla. Yksi piparkakkuleivontakierros meillä on vielä edessä (mökki on syöty jo yli viikko sitten..), kun pääsemme mummolaan jouluviettoon. Ajattelin ehkä kokeilla tehdä muutamille vanhoille kotipuolen ystäville näitä (ilman mukeja): http://bronniebakes.com/2012/12/06/mini-gingerbread-houses/

    Mun ongelma on se, että löytyisin kyllä intoa kohtuullisen yksinkertaiseen näpertelyleivontaan. Sen sijaan perusterveellisen ruoan tuottaminen pöytään joka ikinen päivä tympii, eikä aikaakaan noihin kumpaankaan ole riittävästä. Aina jotain rauhansopimusta saa olla välittämässä sisarusten kesken. Uuden vuoden lupauksena voisin yrittää lisätä lasten kanssa yhteisiä keittiöpuuhia, sillä ainakin kuopus viihtyy auttamassa.

    Mukavaa ja sopivan vauhdikasta kepposjoulua teille!

    VastaaPoista
  4. Bellis:
    Yhteislahja on minusta kaikken paras. Meillä jäi kaikki lastemme kanssa työskentelevät aikuiset muistamatta, mutta ajattelin viedä vuoden alussa päiväkotiin muutaman kahvi- ja teepaketin ja keksejä taukotilaan.

    Tiedän tuon lasten ruokkimisen tuskan. AInakin minusta tuntuu, että teen niitä samoja ruokia päivästä toiseen. Itse en enää osaa edes pysty syömään, kiintiö on täynnä. Minulle arkiruuanvalmistus ei ole aina motivoivaa ja vielä tympeämpää on lasten ronklaaminen ruuasta. Sen jälkeen kun saan pojat ruokittua ei ole oikein aikaa eikä motivaatiota muihin keittiöpuuhiin. Silti yritämme miehen kanssa valmistaa erikseen itsellemme myös viikolla aterioita.

    Kivat nuo pinet piparkakkumökit. Itse olen aika arka tekemään mitään sulan sokerin kanssa, pitänee ainakin kokeilla, että millaisia palovammoja siitä saa.

    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  5. Noi pikkuisethan on vallan mainioita! Hyvä idea, ja saa vieläpä koristuksiakin syödäkseen, hyvä hyvä :)

    Mulla ei mennyt kuin 3kg piparitaikinaa, tosin yhtään piparia niistä en ole kyllä vielä syönytkään :) Äiti kun teki vanhalla perinteisellä reseptillä ihan hirmuhyviä pipareita syötäväksi, ja kaupan Anna's peparkakoritkin on niin hyvejä, niin ei ole edes tehnyt mieli maistella noita pakastealtaan taikinasta tehtyjä piparijuttuja. Mutta kyllä, mullakin on tämän vuoden piparikiintiö täys, ainakin siis leipomisen, koristelemisen ja väkertämisen osalta :)

    VastaaPoista
  6. Upeita! Sulla on kyllä leipomistaito hyppysissäsi! Jouluriemua sinne!

    VastaaPoista
  7. Haltiakummi:
    Sain tehtyä koemaiston ja nuo kerrospiparit tuolla ranskanpastillilla olivat todella hyviä. Nuo kakunkoristeet eivät maistu miltään. Ensi vuonna tehdas tuottaa ranskanpastillipipareita.

    Noissa kaupan pakastetaikinoissa on muuten kaikissa uusi resepti ja ovat minusta aiempaa parempia. Sunnuntai on voittaja. Minulla on itsellänikin parikin ohjetta, mutta ero Sunnuntaihin on aika vaatimaton. Siksi en viitsi itse tehdä taikinaa.



    Elisa:
    Kiitos :) Hyvää joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista