7. joulukuuta 2016

Joulukalenterin uudet luukut: Jouluretki

Tämä luukku voisi olla vanhakin luukku. Joulukuussa puuhakalenterista on usein tullut tehtäväksi jouluinen retki. Kolme vuotta sitten kohdekin oli sama. Itsenäisyyspäivänä Toivo Nuutikki Tähtösen taskusta tuli runolappu

Tehkää tänään perheretki,
viettäkää Talvipuutarhassa hetki.
Kasveja yhdessä katselkaa.
Sitten on aika kotona lounastaa
ja vohveleita paistaa.
Nam - niitä tonttukin haluaisi maistaa.

(BTW jotkut näsäviisaat pojat ovat jopa pilkanneet Tähtösen loppusointuja. Murr!)

Eli siis kävimme ihastelemassa joulukukkia ja tonttuja Talvipuutarhassa. Tonttujakin oli niin paljon, että menin jo laskuissa sekaisin. Tässä teille pieni virtuaalikierros









Minusta parasta Talvipuutarhassa on se, että siellä saa syödä omia eväitä. Ihanien trooppisten kasvien väleissä on sieviä penkkejä ja pöytiä, jossa voi nauttia eväistä ja vihreydestä keskellä pimeintä talvea. Kuinka ihanaa olisikaan juoda siellä mukillinen glögiä pipareiden kanssa.

Pieniä lapsia yleensä kiinnostaa karppilammikko. Meidän perheessämme siitä on sellainen hauska tarina, että yksi vikkelä poika ehti jo ottaa kengät pois jalastaan ja oli vetämässä housuja pois, kun ehdin väliin. Nassikka oli aikeissa mennä uimaan karppien kanssa :D

Vuosi sitten jouluretkemme kohteena oli Koiramäen Pajutalli Tuusulassa. Siellä ihastuttaa kaunis miljöö ja piharakennuksen kotieläimet - etenkin possut.

Sankarimme, Hra Kepponen, jaksoi pyöräyttää meille vohvelit.
Minä ja keskimmäinen saimme raittiin ilman myrkytyksen Talvipuutarhan jälkeisessä Pokemon-jahdissa ;)

Iso peukku jouluretkelle!

6 kommenttia:

  1. Talvipuutarha on retkikohteena vertaansa vailla! Pitäisikin pitkästä aikaa lähteä sinne retkelle ja ottaa kahvit termokseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvipuutarha on hieno paikka pistäytyä nauttimaan vihreydestä ja kukkaloistosta keskellä kaamosta :) Miehelle sanoin, että meidän pitäisi kyllä päästä sinne kaksin istumaan puiden siimekseen ihan kaikessa rauhassa ;) ;)

      Poista
  2. Vohveleita, nam. Toi runo oli todella ihana ja kiva päivä teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohvelit ovat meillä vakioherkkua. Niin olemme ahkerasti niitä paistelleet, että jouduimme ostamaan uuden vohveliraudankin. Se kulkee mukana mökki- ja hiihtoreissuilla. Me miehen kanssa tykkäisimme perinteisistä letuista enemmän, mutta vohvelit tulevat nopeammin ja varmemmin ;)

      Mukavaa torstaita!

      Poista
  3. Ihanat kuvat!
    Varmasti kiva paikka tuo talvipuutarha.
    Hyvää torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sattuu aurinkoinen päivä, niin talvipuutarha on kuin piipahdus etelässä. Lasikatto päästään hyvin kaiken valon sisään ja sitten voi istua penkille puiden siimekseen ja kuvitella olevansa jossain ihan muualla.

      Kiitos samoin - mukavaa torstaita!

      Poista