14. elokuuta 2017

Taksilla Albaniaan

Ensimmäinen reissusta mieleen jäävä juttu on "Taksilla Albaniaan". Ei siinä muuta erikoista ollut, mutta on ollut kiva vastata kysymykseen "miten matkustit Albaniaan?" rennosti, että menin taksilla. Olimme siis tulossa Kreikan Igoumenitsasta Sarandaan ja hyvin harva autovuokraamo suostui siihen, että auto ajetaan rajan yli Albanian puolelle. Matkan olisi tosi voinut tehdä ensin yhdellä bussilla rajalle Kreikan puolelta, sitten ylittää rajan jalkaisin ja ottaa toinen bussi Albanian puolelta. Koska taksi maksoi saman verran kuin halvin maksu vuokra-auton ajamisesta Albanian puolelle, valintamme oli selvä. Taksilla Albaniaan!

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, turistipalvelut ajoittain vielä kangertelevat Sarandassa. Siinä missä monessa muussa turistikohteessa henkilökunta vain kohauttelisi olkapäitään, Sarandassa tehdään paljon matkailijoiden viihtyvyyden eteen.

Ensimmäiseen infrastruktuurin puutteeseen törmäsimme heti hotellissa. Ystäväni oli ajanut ensin Meteorasta pari tuntia Igoumenitsaan ja sitten olimme hypänneet taksiin ilman väliolutta pelkän veden voimin. Ystäväni oli sitä mieltä, että kylmä juoma pitäisi saada saman tien. Olimme hyväksyvästi nyökytelleet ja jopa ihastelleet hotellia, johon olimme juuri saapuneet. Rakennus oli todella siisti ja valkoinen maali hohti ja ympäristö näytti tältä:

Lähiympäristö näytti hyvin miellyttävältä

Hotellilla oli iso uima-allas, aurinkotuoleja ja oma ranta

Päätimme siis mennä suoraan vastaanotosta ottamaan yhdet juomat baariin. Siinä baaritiskillä tulin kysäisseeksi, että voimmeko laittaa juomat hotellinhuoneen laskuun. Se ei valitettavasti ollut mahdollista. No, entäpä luottokortti? Ei käy. Entäpä eurot? Valitettavasti ainoastaan paikalliset lekit, joita meillä ei ollut. Perin nyrpeänä totesimme, että joudumme nyt lähtemään vastaanottoon selvittämään tätä raha-asiaa.

Aloimme selvittämään käteisvarattomuuttamme lähes kielitaidottoman respan kanssa. Joukkio kasvoi nopeasti paremmin kielitaitoisella esimiehellä ja liittyipä joukkoon vielä baarin omistaja ilmoittamaan halukkuuttaan luotottaa meitä oluilla :) Siinä spekuloitiin laskun maksua respaan, 15-20min reipasta kävelyä 35 asteen helteessä pankkiautomaatille, jonka sijainnista ei ole tietoa. Taksilla voisi toki mennä, mutta taksin pitäisi odottaa, kunnes saamme rahaa. Respan esimiehellä oli hyvä ratkaisu, tokihan huoltomies voisi ajaa meidät pankkiautomaatille ja takaisin. Ystäväni kävi sitten huoltomiehen kanssa nostamassa tukun lekejä kouraan. Eipä ole ennen käynyt niin, että hotellin baari olisi hyväksynyt vain käteistä.

Tämän jälkeen pysyimme aina hyvissä käteisvaroissa. Viimeisenä iltana kiroilimme sitä, että meillä oli aivan hillitön tukko käteistä ja aamulla pitäisi ennen lauttaan menoa ehtiä vielä vaihtamaan rahat pois. Eipä tarvinnut vaihtaa. Lähtöaamuna hotellin vastaanotossa maksupääte ei toiminu. Paikalle haetaan esimies. Siinä sitä sitten ihmetellään, että milläs nyt maksetaan. Ladomme ensimmäiseksi kaikki lekit tiskiin ja sitten vielä euroja. Päästään siihen tilanteeseen, että hallussamme oleva valuutta on typistynyt 10€ ja satunnaisiin kolikoihin, mutta hotelli saatiin maksettua. Koska olemme jälleen käteisvarattomia, hotellin huoltomies luonnollisesti lähtee kyydittämään meitä :D

Takaisin ensivaikutelmiimme hotellista. Olimme siis vihdoin käteisvaroissa ja ensimmäiset oluet nautittuna, kun ystäväni päättää tilata drinkin. Hän valitsee mojiton. Sitä ei ole. Eikä mitään muutakaan hänen luettelemistaan drinkeistä. Oikeastaan ei ole varmuutta, että olisiko mitään drinkkejä. Sitten luototushaluinen baarimies kömpii esiin ja lupaa tehdä mojiton, mutta pitkänä "only long Mojito". Eihän se nyt ihan mojito ollut, mutta hyvältä maistui kuitenkin. Yhtä paikallisväritteisiä olivat muutkin drinkit.

Long mojito ja näkymä hotellin rannalle - ei paha

Sinä päivänä, kun baarista ei saa lainkaan drinkkejä, baaripoika tuo ystävälleni pahoitellen ilmaisen oluen. Ystäväni kutsuu tätä hyvästä asiakkaasta kiinnipitämiseksi ;) Tulopäivänä siis hankimme käteistä, nautimme virvokkeita, uimme ja rentouduimme. Kuumuuden pikkasen hellitettyä iski nälkä. Ajattelimme syödä vaivattomasti hotellilla. Selviää, että hotellista ei saa ruokaa. Eikä niistä parista naapurihotellistakaan. Ystävälleni on jo selvinnyt, että emme olekaan aivan keskustassa. Päätämme tällä kertaa lähteä kävelemään kohti keskustaa ja hän on löytänyt lyhyekön kävelymatkan päästä kivat arvostelut saaneen ravintolan.

Näkymä hotelliin ja varpaisiini: Oikealla näkyy vaiheeseen jäänyt ravintolan nurkka
Rahat ovat loppuneet ilmeisesti myös ylimmän kerroksen kanssa

Kävelymatkallamme näemme kaikenlaisia rakennuksia. Siistejä, rakenteilla olevia, keskenjääneitä, huonokuntoisia ja sellaisia joiden kohdalla tekee mieli hölkätä ihan siltä varalta, että jos talo sattuisi vaikka juuri silloin sortumaan. Emme löytäneet valitsemaamme ravintolaa, todennäköisesti se on yhden katuvalottoman tien varrella. Päätimme mennä pizzeriaan. Sieltä oli kiva merinäköala, leppoisa tuuli ja bändi soittamassa. Siinä terassilla istuskellessamme alan katsomaan paikkaa tarkemmin. Selviää, että istumme keskeneräisen rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Pizzerian pojat ovat vetäneet sinne sähköt, laittaneet valaistuksen, kätkeneet raudoitukset kaislamatoilla ja ruuat kannettaan viereisestä ravintolasta. Hyvin kekseliäs tapa hankkia ravintolalle terassi!

Pystyssä töröttävät betoniraudoitukset on peitty kaisloin näppärästi. Lisäpisteet niihin laitetuista tunnelmavaloista :D 

Paluumatkalla ravintolasta pysähdymme matkatoimistorivin kohdalle katselemaan retkitarjontaa. Vaikka ilta oli jo myöhäinen, ne olivat vielä kaikki auki. Saamme ajatuksen, että Sarandan helteissä veneilypäivä olisi poikaa. Valitsemamme matkatoimiston nainen on hyvin pahoillaan, että hänellä ei ole kuin yksi veneretki myytävänä, mutta se olisi hyvin edullinen. Hän voisi myydä meille paikat puolalaisen ryhmän varaamaan retkeen. Kysymme rouvalta tarjousta veneretkestä vain meille kahdelle. Emme meinaa saada rouvalta oikein vastausta, hän haluaa säästää rahojamme ja ehdottomasti myydä meille paikat puolalaisen ryhmän mukaan. Saattaisimme vaikka oppia puolaa reissussa. Päätämme kuitenkin jättää puolan pikakurssin väliin ja maksaa enemmän.

Vuokravene parkissa Ksamilin rannalla

Aamulla matkatoimiston virkailija saattaa meidät veneelle ja pidämme pienen neuvonpidon päivän kulusta. Ajattelemme, että helppohan se on lennosta päättää missä pysähtyä. Hyppäämme kyytiin ja hyvin pian meille selviää, että kuskimme ei puhu oikeastaan yhtään englantia. Päätän laittaa parhaan elekieleni peliin. Käsimerkein onnistun ohjaaman kuljettajaa haluamiimme paikkoihin, snorkkeleita heiluttamalla kaveri heti tietää mihin mennä ja viiton meille lounasmahdollisuudenkin. Reissun parhaan lounaan söimme juurikin sillä Ksamilin rantaklubilla, jonne kuski vei meidät.

Palvelussa ei ole moitittavaa, kuski auttaa meidät uimatikkailta ylös, huuhtelee snorkkelivarusteet jne. Mutta kaiken muun ajan kuski puhuu kännykkäänsä. Meidän melkein 6 tunnin retken ajan kuljettajalla on aina puhelu menossa. Olisipa kyllä kiinnostanut tietää, että mihin se soitteli.

Elekieleni lopetti toimintansa siinä vaiheessa, kun halusimme palata takaisin Sarandaa. Ei hätää, lyhytvalinnassa oli tietenkin matkatoimiston numero.

Kuski valmiina auttamassa tarvittaessa veneeseen

Veneretkellä bongasimme paljon noita maastobunkkereita

Siistiydyttyämme veneretken jäljiltä päätimme mennä taksilla keskustaan hotellin meille suosittelemaan ravintolaan. Ravintolassa huokailimme kommunikaation helpoutta, nyt ei tarvitsisi muuta kuin osoitella listasta, mitä haluaa. Ällistys olikin aikamoinen, kun meiltä tuli ottamaan tilausta uusi tarjoilija suomeksi! Albaanialainen tarjoilijana tällä hetkellä työskentelevä nuori mies oli ollut Suomessa au pairina ja oppinut sinä aika hyvin suomea. Tämä oli melkein yhtä eksoottinen kokemus kuin galapagoslainen mies, joka oli työskennellyt Närpiössä. 

Vakiotaksisuharikin onnistuttiin hankkimaan reissussa. Hän muisti toisen kerran jälkeen jo missä hotellissa asuimme :) Viimeinen kokonainen matkapäivä menikin sujuvasti. Silloin kävimme taksilla Butrintissa raunioita bongailemassa. Mukana oli jo tutusti tukko käteistä, paljon vettä ja otin vielä taksin rekisterikilvestä kuvan, jotta löydämme takaisin oikeaan taksiin paluumatkalle.

Albania tarjosi sen verran säätöä ja outoja tilanteita, että paljon syvempi muistikuva varmasti jää Albaniasta kuin Korfusta. Vaikka moni asia kävi vähän vaivalloisesti, niin miten voisi olla nyrpiintynyt maahan, jossa baarinpitäjäkin lupaa "Ladies you drink beer now and pay tomorrow" :D

12. elokuuta 2017

Tuusulanjärvellä

Viime viikonloppuna treffasin ystäviäni, joihin alunperin olen tutustunut blogini kautta 7 vuotta sitten. Vuorossa oli Kätevien Emäntien perinteinen kesäretki. Tänä vuonna kohteena oli Tuusulanjärven taiteilijakodit.

Aloitimme retkipäivän aamiaisella Krapihovissa. Aamiainen oli aivan kelpo, mutta ei mitenkään erityinen. Hintaa sillä oli 20€, joka oli minusta kyllä aika korkea suhteellisen perussetille. Krapi itsessään on kyllä idyllinen ja hurmaava paikka. Uskomatonta, että minulla oli yli 25 vuotta edellisestä käynnistä. Olen juhlinut siellä Wanhojen tansseja. Saman tien kirin menetettyjä vuosia takaisin ja viikolla tulin Krapiin uudestaan kesäteatteriin.


Jos olet ajatellut hankkia museokorttia, niin Tuusulassa se kannattaa. Museot ovat aika pieniä ja niitä kiertää monta saman päivän aikana helposti. Useimpiin kohteisiin pääsymaksu on lähemmäs kympin, joten museokortin hinnasta saa puolet kuoletettua jo Tuusulassa :)

Me aloitimme kierroksen Aleksis Kiven kuolinmökin kautta Erkkolaan. Erkkolan vaihtuvana näyttelynä on "Ihanuuksien ihmemaa" eli kirjailijoiden Suomi taiteessa ja kuvituksissa. Minua ihastutti Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun tekemät kuvitukset.

Erkkolan upea vihreä kakluuni.
Tuusulanjärven taitelijakodeissa on kaikkissa vihreä kakluuni tai takka.

Erkkolan lasikuisti
Taitelijakotiin kuuluu vihreän kakluunin lisäksi lasikuisti ja ikkunalle pelargoniat

Mennyttä aikaa henkivä kävelytie Erkkolasta Aleksis Kiven kuolinmökille

Aleksis Kiven kuolinmökki. Aleksis asusti kammarissa ja veli perheineen tuvassa

Erkkolasta matka jatkui Lottamuseoon. Kiersimme Lotta Svärd järjestön historiaesittelyn sekä evakkonäyttelyn. Jäin pitkäksi aikaa katselemaan ja kuuntelemaan materiaalia Karjalan evakoinnista. On siinä ollut urakka ja koettelemus! Arvostan erittäin korkealle sitä empatiaa ja solidaarisuutta, jolla evakot saatiin asutettua ja elämänalkuun.

Syvärannan lottamuseo
Lottamuseossa toimii lottakanttiini, josta saa kahvilatuotteiden lisäksi myös lounasta.


Lottamuseosta päivä jatkoi Pekka Halosen Halosenniemeen, jossa oli lyhyt opastus taloon ja Halosten historiaan. Halosenniemen vaihtuvana näyttelynä on "Into, toivo, rohkeus", jossa on Suomen taiteen kulta-ajan teoksia. Tykkäsin todella paljon näyttelystä. Taulut sopivat myös erinomaisesti Halosenniemeen. Näyttelyn takia Halosenniemessä oli harmillisesti valokuvaus kokonaan kielletty.

Upea Halosenniemi

Kesäretkeläiset. 

Halosenniemen jälkeen meidät saavutti sade ja siirryimme ensin Sibeliuksen Ainolan kahvilaan kahvittelemaan. Viimeksi käydessäni Ainolassa siellä oli opastus ja se avasi Ainolaa ja Sibeliusten elämää aivan eri lailla kuin yksikseen asunnossa kiertäminen. Tällä kertaa saimme tyytyä pelkkiin monisteisiin.

Sibeliuksen Ainola

Jean Sibeliuksen mancave

Ainolan vihreä takka joka soi F-duurissa

Ainolan jälkeen katsastimme vielä Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Aholan ja päivittelimme Ahon rakkauselämää.

Päivä kului nopeasti hyvässä seurassa! En ole ikinä aikaisemmin käynyt näin monessa kohteessa kerralla Tuusulanjärvellä. Hra Kepposen kuntokestävyys ei ole samaa luokkaa kuin ystävieni. Ihan rauhassa ehdimme katsella, ihmetellä ja ihastella kohteita. Suosittelen Tuusulanjärveä! Kaikki meistä alkoi haaveilla omasta ateljeesta, rantasaunasta ja rehevästä kasvimaasta. Ainakin minä realistina haaveilin myös niistä piioista ja kotiapulaisista arjen pyörittämiseen maalaisateljeessa ;)

Kesäretken olennainen osa on ruokailu, joten päivä piti myös päättää ruokailuun. Paikaksi valikoitui Keravan Fuku. Fuku näyttää jatkavan voittokulkuaan Uudellamaalla.

Fukun sushibuffet

Muutaman päivän päästä tulikin siis paluu takaisin Tuusulanjärvelle Krapiin. Vein isäni ja esikoisen sinne kesäteatteriin. Näytelmänä oli Tankki täyteen. Ensimmäinen puoliaika sai muutaman hymyn huulille, mutta toinen puolikas rullasikin sitten mainiosti ja nauratti. Iso osa viehätystä oli ajankuva. 70-luvun bensa-asema oli kyllä todella sympaattinen ja onhan Reinikainen osa lapsuusmuistoja. Kiinnostuneena odotin some-diginatiiviteinin arviota esityksestä. Hänkin piti esitystä viihdyttävänä Sen verran hyvä oli Krapin kesäteatteri, että todennäköisesti menemme ensi kesänäkin. Tälle kesällä esitykset taitavat olla valitettavasti jo päättyneet.


Tankki täyteen näytelmän näyttämö

Mukavaa viikonloppua!

10. elokuuta 2017

Albanian Riviera

Reppureissumme kulki reittiä Korfu-Igoumenitsa-Meteora-Igoumenitsa-Albania/Saranda-Korfu.

Ensimmäiseksi pitää sanoa, että Albania oli positiivinen kokemus. Turistipalvelut hakevat muotoaan, mutta yritys on kova ja palvelu on ystävällistä. En tiedä, että mistä aloittaisin Albanian kokemusten purkamisen. Niistä pienistä mieleeni painuneista jutuista, kuten siitä, että ajaa päräytimme taksilla Kreikasta Albaniaan tai siitä, että erinäisten maksuvälinevaikeuksien takia majoittautumisemme hotelliin alkoi ja päättyi hotellin huoltomiehen kyytiin. Tai siitä, että kun juuri meinasimme turhautua huonoon kielitaitoon, niin meitä yllättäen palveltiin suomeksi. Vai pitäisikö ensin kirjoittaa näkemistämme paikoista?

Tulkoon nyt ensin tällainen yleiskatsaus Sarandaan.

Saranda on Albanian rantaelämän keskuspiste. Paikallisen turismin lisäksi se on myös kansainvälinen kohde. Se tuntui lähes eksoottiselta, että ravintolan puheensorinasta en juuri erottanut tuttuja kieliä. Saksalaiset ja britit loistavat poissaolollaan ja heidän sijastaan todennäköisesti törmäät joko puolalaisiin, serbeihin tai macedonialaisiin, tai sitten kotoisasti muutamiin ruotsalaisiin tai norjalaisiin.

Sarandan keskustassa on viehättävä ja siisti rantabulevardi ravintoloineen, hotelleineen ja matkamuistokojuineen. Yksi kaupungin uimarannoistakin on rantabulevardilla.

Sarandan rantabulevardi

Todellinen keskustaranta

Sarandan alueen rannat ovat kivirantoja lukuunottamatta Ksamilin pikkukaupungin rantoja. Siksi moni matkailija suuntaakin Ksamiliin ainakin päiväksi Sarandasta. Netissä oli varsin houkuttelevia kuvia, jossa Ksamilia verrattiin mm. Bora Boraan. En ole Bora Boralla käynyt, mutta varmasti Ksamil jää siitä valovuoden päähän vaikka paikoittain onkin hyvin kaunis paikka. Ksamiliin pääsee joko bussilla tai helpoiten taksilla. Me menimme Ksamiliin veneellä. Vuokrasimme moottoriveneen ja kuljettajan 6 tunniksi ja pääsimme katselemaan Sarandan aluetta ja muitakin rantoja mereltä käsin. Ksamilissa kävimme snorklaamassakin. Veneilypäivä oli todella ihana!

 Yksi Ksamilin pikkusaarista

Rannalla oli tiivis tunnelma ja albanialainen poppi räyhäsi. 
Lähimmälle saarelle pääsi uiden.

Pienet veneet kuljettivat rannalta auringottajia saarille

Kauneimmillaan meri oli minusta rannalla, johon pysähdyimme uimaan ennen Ksamilia. Siellä ei tosin ollut Ksamilin kaltaista hiekkarantaa.

Ehdin jo unohtaa suosikkirantani nimen

Rantojen lisäksi Sarandan valttina on UNESCOn maailmanperintökohde Butrint. Butrintissa on ollut asutusta jo esihistoriallisella ajalla ja vanhimmat rauniot ovat ajalta. 700 eKr: Butrintia on hallinnut kreikkalaiset, venetsialaiset, bysanttilaiset sekä roomalaiset. Pääasiallisesti rauniot ovatkin Rooman valtakunnan aikaisia. Butrint oli siitä mukava kohde, että suurimman osan ajasta siellä pystyi kävelemään puiden varjossa. Butrintiin kulkeminen vaikutti hiukan työläältä, joten päädyimme taksiin joka odotti meitä alueen ulkopuolella vierailumme ajan. 




Matka-aikatauluun en saanut enää mahdutettua Gjirokasteria. Se jäi vähän harmittamaan. Suomesta aloitettiin tänä kesänä ryhmämatkat Sarandaan, niitä järjestää Apollomatkat. Saas nähdä, että saavuttiko Saranda niin paljon suosiota, että on listoilla vielä ensi kesänäkin. Voisin hyvin lähteä Sarandaan uudestaan, mutta ei minulle jäänyt poltetta, että tänne uudestaan. Toisaalta eipä sellaista jäänyt Korfustakaan. Albania sinänsä kyllä kiinnostaa edelleen. 

Palaan vielä niihin muistoihin, jotka Albanian erottumaan muista aivojeni sopukoissa muista rantakohteista.

6. elokuuta 2017

Rento kansallispuistoretki Seitsemiseen

Säännölliset sadekuurot ja vähintään uhkaavina riippuvat synkeät sadepilvet vaikeuttivat kansallispuistoretken suunnittelua kesälomalla. Lapsia ajatus 4-5km kävelystä mahdollisesti osittain vesisateessa ei kiinnostanut yhtään. Sitten ajattelin, että kuka sitä määrää, että siellä kansallispuistossa pitää kävellä, voihan siellä vain hengailla jonkun sadesuojan läheisyydessä. Niinpä lähdimme vain hengailemaan Seitsemisen kansallispuistoon.

Koska "Hyvä ruoka - parempi mieli", niin aloitimme kansallispuistoretken Seitsemisen luontokeskuksen yhteydessä olevasta kahvila/ravintolasta Seitsemisen portista. Ravintolaa pyörittävällä yrittäjällä on strutsi- ja villisikafarmi. Valitsimme villisikaa, Hra Kepponen leikkeenä ja me muut burgereina.

Villisikaburgeri

Jo luontokeskuksen pihamaa tarjoili pojille ensimmäisen elämyksen. Pihalle asetellun rungon päällä oli kiva tasapainoilla... tai somettaa.

Esikoinen ja kuopus

Nykynuori kansallispuistossa ;)

Meidän tarkoituksenamme oli alunperin mennä suokierrokselle eli Saari-Soljasen 2km reitille. Koska metsäinen Runokankaan 2km reitti alkoi luontokeskuksen pihalta, päädyimme sille.

Runokangas-reitti


Koska lähtötilanteessa pojat alkoivat kehittelemään lupaavaan riidan alkua, jakaannuimme kahtia. Minä lähdin esikoisen kanssa edeltä. Maasto oli vaihtelevaa ja ympäristö, noh metsäistä ja ehkä vähän yksitoikkoisen näköistä. Jonkun matkaa käveltyämme pysähdyimme miettimään, että vielä olisi lyhempi matka kääntyä takaisin kuin kävellä koko reitti ja voisimme suunnata sittenkin suolle. Silloin takaamme mutkan takaa hiipi esille jotain suurta ja vaaleanruskeaa! Esikoisen ilme oli kyllä aikamoinen hänen kysyessään tukahdetulla äänellä "Äiti, mikä tuo on?"

Ei ollut karhu eikä edes ilves, vaan jonkun toisen retkijän koira. Onhan sekin jo melkein kuumottava tilanne, kun jonkun iso koira lähestyy irrallaan metsässsä, jossa ei näy ketään muita ihmisiä. Koira oli kyllä tosi kiltti ja kääntyi takaisin emäntäänsä vastaan.

Melkein susi ;)

Päätimme kääntyä takaisin ja lähteä sittenkin suolle. Autoreitin varrelle osui Koveron perinnetila. Harmillisesti rakennukset sulkeutuivat juuri nenämme edestä. Paikka oli silti viehättävä vierailukohde. Pihalla oli lampaita, suloisia mustia karitsoja, lehmiä ja vasikoita ja itse pihapiirikin on suloinen harppaus menneisyyteen.

Koveron perinnetila

Sitten vihdoin saavuimme Saari-Soljasen keittokatokselle, josta suoreitti alkoi. Ihana ilta-aurinko toivotti meidät tervetulleeksi suolle. Suojärven rannalle vei estetöön reitti. Jo sen varrella pojat näkivät ihan pieniä sammakoita ja isoja sudenkorentoja. Kiinnostusta herätti tupasvillat ja erityisesti lakat. Lakat eivät olleet vielä kypsiä, mutta ne muutamat kypsät pojat poimivat minulle.

Saari-Soljasen reitin esteetön osuus

Lakanpoimijana keskimmäinen

Jotenkin jämähdimme esteettömän kulun päähän tehdylle suon katselupaikalle istuskelemaan, nuuhkimaan suota ja tähyilemään lintuja pitkäksi. Sen jälkeen iskikin laiskuus, emmekä viitsineetkään kiertää 2km lenkkiä.

Kävelyä tuli reissussa odotettua vähemmän, mutta kiva oli vaan hengailla kansallispuistossa. Ne siis sopivat hyvin rentoon oleskeluunkin.

4. elokuuta 2017

Hammashoitoa kyläkaupan pihalla

Erämaamökilla ollessa keskimmäisen hammas alkoi heilua entistä enemmän. Sitä yritettiin nitkuttaa urakalla, mutta ei se mokoma irronnut. Sitten ien vielä kipeytyi ja poika ei saanut ajatuksia irti hampaasta ja hän oli *hieman* kärttyinen ja jatkuvasti pyytämässä särkylääkettä.

Päätimme yrittää hankkia pojalle ajan hammaslääkärille. Noh, maalla ei noin vain mennäkään hammaslääkäriin - ei edes yksityiselle. Soittelin melkein kaikki alueen hammaslääkärit lävitse. Sitten melkein tärppäsi. Hammaslääkäri oli tosin jo sulkenut vastaanottonsa ja oli lähdössä lapsensa ja lapsenlapsensa kanssa ajamaan kohti Helsinkiä. Hammaslääkäri kyseli hampaan sijaintia, kuinka hyvin se heiluu ja pojan reippaudesta. Sitten hän totesi, että kyllähän tuollaisen hampaan voi irrottaa matkan varrella. Sovittiin sitten treffit paikallisen kyläkaupan pihaan.

Minusta oli erityisen komeaa, että hammaslääkärin varusteet olivat pärekorissa. Siellä oli parit pihdit, peili, desinfiointiaineet, paperipyyhkeet ja steriilejä tuppoja. Se oli nopea naksahdus, kun lääkäriherra kiskaisi hampaan irti.

Hammashoitoa kyläkaupan pihalla

Siihen loppui kitinä hampaasta. Pojalla oli tuplasti hyvä mieli, koska jälkihoitona toimivan jäätelön lisäksi hän neuvotteli itselleen 10€ motivaatiopalkinnon :D

2. elokuuta 2017

Alvar Aallon jalanjäljilssä Suomen hienoimpaan kirjastoon

Ystäväni Anna tuli kesäkuussa ulkoiluttamaan museokorttiaan Helsinkiin. Päätimme mennä Ateneumiin katsomaan Alvar Aalto näyttelyä, johon oli juuri vierailupäivänä maksuton tunnin opastus pääsylipun ostaneille. Suosittelen opastuksia, ne avaavat näyttelyitä aivan uudella tavalla. Ateneumissa opastuksia järjestetään joka viikko useammalla kielelläkin, tiedot täältä.

Heti aluksi pitää tunnustaa, että en ole ollenkaan Alvar Aalto fani. Ehkä olen suorastaan vähän anti-Aalto tyyppi. Arkkitehtuurimaallikon mielipiteeni kallistuu siihen, että minusta Aallon vaikutuksesta liian moni suomalainen julkinen rakennus näyttää ulkoapäin kuin uimahallin sisätiloilta. Olen itse enemmän vanhojen puutalojen ja uusklassismin ystävä. En ole edes Aalto-kalusteidekaan fani vaikka arvostan uraauurtavaa puuntaivutustekniikkaa. Arvostan sitä, kuinka Aalto suunnittelmissan huomioi valon, äänet, ilmansuunnat, käyttötarkoituksen tehden kohteistaan loppuun hiottuja kokonaisuuksia. Onhan Aalto yksi kuuluisimmista suomalaisista henkilöistä kautta aikojen ja modernismin suuria vaikuttajia kansainvälisesti.

Helsingin keskusta-alueen pienoismalli Aallon ateljeessa, kuva lainattu finlandiatalo.fi 

Koska meillä oli aikaa reilusti ennen opastusta, päätimme piipahtaa Helsingin taidemuseossa katsomassa "Modernia elämää"-näyttelyä. Se esitteli Suomen kehittymistä vuosina 1917-1967 ja suomalaisia saavutuksia kotimaassa ja ulkomailla. Näyttely esitteli arkielämää, urheilusankareita, missejä, teollisuutta, tekstiilidesignia, lasidesignia, taidetta ja keramiikkaa. Alvar Aalto oli tuossakin näyttelyssä hyvin esillä ja innostuinkin katsomaan pitkäveteisesti tehtyä esittelyä sinänsä mielenkiintoisesta Alvar Aallon tekemästä Helsingin keskustasuunnitelmasta. Hyvä lämmittely Ateneumin Aalto-näyttelyä varten :)

Alvar Aallon tuoleja Ateneumissa

Ateneumin näyttely esittelee laajasti Aallon tuotantoa. Uran merkittäviä rakennuksia, kuten Paimion parantolaa, esitellään laajasti kuvin sekä alkuperäisin kalustein. Kattavasti on esitelty myös Villa Mairea. Aallon töitä peilataan muiden ajan modernistien töihin sekä Aallon kansainvälisen ystäväpiirin töihin. Näyttely korostaa Artekin panosta modernismin tuomisessa Suomeen sen järjestämien taidenäyttelyjen kautta.

 Paimion keuhkoparantolaan suunniteltu tuoli, jossa keuhkosairaiden kuului istua takakenossa. Kuva lainattu http://suomenmuseotonline.fi

Savoymaljakko, joka nykyisin tunnetaan Aaltomaljakkona. Tällä työllä Aalto voitti ravintola Savoyn suunnittelukilpailun. Maljakot valmistetttiin puumuoteilla

Savoymaljakot valmistettiin puumuoteissa


Aaltojen siis sekä Alvarin että Ainon tuotannon ohella näyttelyssä oli Aaltojen aikakauden muiden modernistien töitä, joista siis valtaosa on tullut hankintoina Artekin näyttelyiden kautta.

Seinävaate Villa Maireasta, suunnittelija Fernand Leger

Aika samanlaisia muotoja kuin Aallon töissä
Hans Arp, Tähtiperhe 1955, Artekin kokoelma
Kuva lainattu Ateneum

Tähän väliin laitan vertailun vuoksi muutaman kuvan "Modernia elämää"-näyttelystä. Samat vaikutteet ja trendit näkyivät myös tekstiilitaiteessa.

 Marimekon tuotannossa olleita vaatteita. Taulut konkretisoivat hyvin yhteyden moderniin taiteeseen.

Samanlaista muotokieltä on myös Laila Pullisen teoksessa "Aurinko tunturissa"

Takaisin Alvar Aaltoon... Ateneumin näyttelyn jälkeen totesin, että en edelleenkään pidä Aallosta. Ajattelin, että siitä huolimatta voisin täydentää Aaltoputkeni hänen arkkitehtuurillaan jossain sopivassa välissä. Sopiva väli tulikin sitten melkein samantien.

Kesälomallamme kävimme Duudson parkissa Seinäjoella. Seinäjokea, joka on toistaiseksi edustanut minulle kylmää ja mutaista Provinssi Rockia,  googlaillessa minulle selvisi, että Seinäjoki on oikea Alvar Aalto mekka. Siellä on kuuden Aallon suunnitteleman rakennuksen keskittymä. Rakennusten lisäksi Alvar Aalto on suunnitellut myös ulkovalaistukset, muurit, pihojen pintamateriaalit ja istutukset. Niinpä duudsonpeuhaamisen jälkeen lähdimmekin katsomaan Aallon rakennukset.

Ensimmäisenä Seinäjoelle nousi 1960 Alvar Aallon suunnittelema kirkko Lakeuden risti. Se edusti uuttaa kirkkorakentamista.

Lakeuden ristin 65 metrinen kellotorni

Lakeuden ristin 1200 paikkainen kirkko. Ulkoapäin se on pelkistetty laatikko.
Olisi pitänyt ehtiä sisälle, koska valo tulee ilmeisesti upeasti ikkunoista sisään!

Minusta hienointa oli kirkon valaisimet, joita pystyin kurkkimaan lasioven lävitse. Muuten tuo laatikko ja torni eivät ole makuuni. Kirkon vieressä on myöskin Aallon suunnittelema seurakuntakeskus.

Kirkon sisäkuva, kuvaaja Minna Kivelä, lainattu https://tarinasoitin.fi/seinajoenaalto

Kirkkohässäkän jälkeen jatkoimme 1962 valmistuneelle Kaupungintalolle. Pääsin vieroksumani uimahallikaakelitalon äärelle. Tumansininen väri mielyttää minua sekä talon jyrkät linjat.

 Sitä en ymmärrä, että miten kaikissa kuvissani tuo Lakeuden ristin kellotapuli on kuin Pisan torni

Sininen kaakelitalo on siis Kaupungintalo

Kävin vielä vilkaisemassa kirjaston ja valtionvirastotalon ja päädyin sitten viimeisimmän rakennuksen eli Kaupungin teatterin luokse. Se valmistui Aallon kuoleman jälkeen hänen toisen vaimonsa Elissa Aallon ohjauksessa. Rakennus ei ole makuuni.

Seinäjoen kaupungin teatteri

Näiden rakennusten ja Ateneumin näyttelyn myötä tulin samalla perehtyneeksi kivasti Alvar Aaltoon. Ainakin annoin hänelle mahdollisuuden ja joudun toteamaan, että Aallon modernismi ei vetoa minuun.

Joku rakennus Seinäjoellakin loksautti suuni auki ihastuksesta. Minusta Seinäjoelta löytyy Suomen hienoin moderni rakennus eli Seinäjoen pääkirjasto Apila.

Ylhäältä päin kirjasto muistuttaa kolmilehtistä apilaa, eli siitä nimi. Jokainen apilanlehti on erilainen. Yksi on vinokattoinen korkea tila, jonka seinä on ikkunaa. Mitä ikkunasta heijastuukaan kauniina kesäpäivänä? Tietenkin Aallon suunnittelemia rakennuksia kuin kubistisena maalauksena. Ihan huikea!

Aika huikea heijastus, vai mitä?

Toinen apilanlehti

Näkymä kirjastoon sisään

Kuvien perusteella Seinäjoen kirjaston sisustus on aivan yhtä huikea kuin sen ulkomuoto. Sen mitä ikkunoista näin, niin kyseessä on ehdottomasti Suomen upein kirjasto. Minua jäi ehdottomasti polttelemaan vierailu siellä. Kuvia kirjastosta Apila.

Oletko sinä Aalto-fani? Onko kotonasi Aallon suunnittelemia huonekaluja?

PS. Pikkasen olen kateellinen, että tuo ihmeellisen upea kirjasto ei sijaitse maamme pääkaupungissa